tiistai 16. huhtikuuta 2013

Mulla on nää jalat, henki ja elämä.

Sain juuri yhden kouluhomman tehtyä ja valmistumiseni on jälleen lähempänä, kuin eilen. Tai lähempänä, kuin aamulla. Suoritan kahta eri tutkintoa tässä kokopäiväisen työn ohessa ja meinaa pää räjähtää. SE mua on tänäänkin vetänyt maihin. Se, etten saa mitään aikaiseksi kun kaikkea on vain yksinkertaisesti aivan liikaa.

Kitisin pari tuntia sitten, etten jaksa lähteä salille. Jäin töihin tekemään kouluhommiani ja sain sillä välin aiempaan postaukseeni vastauksen Paulalta. Siinä sanottiin mm. näin:

Oikeasti, me voimme urheilla ja juosta - vapaasti ja turvallisesti. Juostessa voi purkaa ahdistusta, surua, kiukkua, turhautumista ja käsitellä muita negatiivisia tunteita. Toki juostessa voi myös nauttia ja iloita ja miettiä kivoja juttuja. Seuraavan kerran siis juostessa mieti kuinka etuoikeutettu olet, kun pystyt vielä juoksemaan.

Niin. Mä lähden nyt sitten kuitenkin vielä salille. En tee sitä koskaan näin myöhään, mutta mun jalat, kädet, kroppa - ne toimii. Mä olin vain laiska ja ahdistunut, mutta korjataan se nyt.



Tää kun soi, ei voi kuin olla terästä, titaania, kultaa. Kyl se tästä.

 
 
Edit:
I did it - menin vielä treenaamaan, vaikka pakko myöntää - tuskaa se oli, viikon mässäilyjen ja proseccojen jälkeen.. Ja koska rikoin vähän selkääni reissussa, ei juokseminen onnistu just nyt.

Tänään tuli siis tehtyä:
  • Crosstrainer 20min / yli 4km / 200kcal
  • Sali 30min askelkyykky / kyykky / punnerrus+mave+dippi+mave-sarja kahvakuulien kanssa / vatsat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!