Huomenta päivää!
Tää päivä vielä, ja sitten lähtö reissuun. Mitenhän sitä ehtii tehdä kaiken..? Tarkoitus olisi lähteä nyt pikapikaa tästä koirien kanssa lenkille ja sitten iskeä salille, koska illalla en töiden vuoksi enää ehdi. Lähden työn puolesta koko loppupäiväksi kaupungin rajojen ulkopuolelle ja palaan vasta myöhään illalla.
Salilta, ennen töiden pariin heittäytymistä, aion kipittää kuuliaisesti kirjastoon hoitamaan keskeneräisen opinnäytetyöni lähdeviittaukset kuntoon. Se on pakko tehdä nyt, sillä en loman jälkeiselläkään viikolla sitten taas ehdi.. Ahdistava prosessi koko oppari ja vielä ahdistavampaa näin, kun se on jo lähes luovutuskelpoinen, eikä aika vaan riitä siihen, että saisin pienet yksityiskohdat kondikseen - ne sellaiset, joita ilman sitä nyt ei oikein voi palauttaakaan...
Mittasin äsken ekaa kertaa elämässäni ns. strategiset mitat Pakkikselle ja toisin kuin kuvittelin, en juurikaan saanut niistä mitoista mitenkään hyvää mieltä itselleni. Ajattelin, että jotenkin hivelis mieltä, kun huomaa kuinka kaponen on. Mutta pikaisesti kun kys. ketjussa vertailin lukemiani muiden ilmoittamiin lukuihin, alkoi enemmänkin hävettää ja ketuttaa. Miehän olen pelkkä vinkuheinä, jos totta puhutaan. Kumi-Tarzan.. Puuh. (Joutuiko joku muu lukemaan niitä kirjoja siitä ruipelosta jäbästä ala-asteella? That´s me.) Ensinnäkään mullahan ei siis ole rintoja ollenkaan. No, se ei tullut mittanauhan myötä yllärinä tokikaan, mutta ehkä se nyt vähän taas viestitti siitä, miten ne huutakaan poissaolollaan. Okei, pinnallista shittiähän se on niistä itkeä. Hauis, jos siitä voidaan tässä yhteydessä nyt puhua ilman että loukataan oikeita hauiksia, joita maailmasta aika monta löytyy, oli peräti 24cm. 24cm = ei mitään!!!
Tässä nää:
Rinta 75cm (alta 69)
Vyötärö 63cm
Lantio 77cm
Reisi 48cm
Pohje 32cm
Hauis 24cm
Pituus 153cm
Paino 43-44kg
Mun ongelma on nyt ehkä se, että haluan olla petit, pelkään lihomista ja taistelen käytännössä joka päivä syömisteni kanssa. En pysty syömään oikeastaan mitään ilman järjettömiä huonon omantunnon ja nälän vääristämiä kamppailujani, mutta saatan kuitenkin seistä pari minuuttia lasittunein katsein kaapin edessä kiskomassa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä kaksin käsin kupoliin. Ikään kuin niissä ei olisi kaloreita... Ja kyllähän minä syön, että en mä millään nälkäkuurilla ole. Mutta ehkä viimeistään nyt alkaa valjeta, että näillä syömisillä vinkuheinä on se mihin mä jään, sen sijaan että olisin joskus tässä. Ehkä väärin edes haaveilla tollasesta - mutta siis, terveen ja upeen näköinen, muodokas kroppa! Ihana! Sen sijaan, pyrin tahattomasti ja tahallisesti tietyillä valinnoillani koko ajan tähän. Ääliö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos!