perjantai 26. huhtikuuta 2013

Grappling cirquit testattu - jeppiskamaa!

Suunnittelin eilen sen Paulalta nyysimäni Grappling cirquit-treenin kokeilemista heti aamusta. Olin salilla hyvissä ajoin, lämmittelin 10 minuuttia crosstrainerilla ja sitten tartuin härkää sarvista. Voin kertoa, että kyllä se melkonen haaste oli. Hieman ristiriitaisinkin tuntein vedin treenin läpi ähkien ja "äitiä huutaen", sillä kuten arvelinkin, ei meinannut esim. pystypunnerruksessa ja pystysoudussa puhti riittää. Tai pahin oli oikeastaan sarjan tokavika liike; kyykkyyn yhdistetty pystypunnerrus. Meinasin oikeasti hajota siihen. Eikä mulla ollut kuin se 10kg käytössä koko treenin ajan - eli ihan lussupainolla vedin.


Pedantti treenaaja piirtää kuvatkin muistilappuun. En vaan yhtään muista, että miksi se oli
illalla tätä tehdessäni niin tärkeää... :)
 
Ristiriitaiset tunteet johtuivatkin juuri siitä painosta. Jalat olisivat jaksaneet paljon enemmän, mutta pystysoutu ja pystypunnerrukset olisivat jääneet täysin tekemättä ekan tai viimeistään tokan kierroksen jälkeen. Olen kertakaikkiaan niin onnettoman epäsuhtaisessa kondiksessa nyt.. Noh, mutta siitäkin huolimatta treeni oli HYVÄ! Kävin vielä sen jälkeen crossailemassa 10min ja lähdin palkkaria kitusiini kiskoen tyytyväisenä töihin. 

Virtaa riitti sen verran töissä ja töiden jälkeenkin, että menin vielä toisen kerran salille juoksemaan tunnin lenkin matolla. Nyt, syötyäni ja saunottuani meinaa daami tippua täysin. Hirvee kooma - mutta ei auta, ne opintohommat pitäs nyt vaan saada ees joltain osin purkkiin ja tänään olis tehtävä osa pois jaloista. Mulla on kyllä pikkusen tekemistä noiden annoskokojen kanssa.. Toi lautasellinen näyttää karseelta ja kyllä se mahassakin isolta annokselta tuntuu. Kaloreita siinä ei sinänsä - ainakaan huonoja sellaisia - niin hirveästi ole, mutta onhan se määrällisesti aika pommi!



Nakkeja? Porkkanaa? Tofua? Ei mitään niistä. Kanaa, salaattia (jäävuorisalde,
parsa, kirsikkatomsku, kesäkurpitsa, avocado, raejuusto), ilman öljyä paahdettuja
bataatti- ja lanttukuutioita. Niin kipeen hyvää!!! Niin ja toi kevyttuorejuustolla voideltu näkkäri.
 

Palkkarista tuli muuten mieleeni, että se Fitnesstukusta tilattu paketti oli kuin kultakimpale. Kaikki toimii - minttusuklaaseen ei vaan voi kyllästyä! :) Ainut vaan, että yksi Omega-purkki oli mennyt kuljetuksessa tai jo pakkausvaiheessa rikki. Reklamaatiokin siitä piti tehdä, mutta se nyt jäi.. Pitänee tehdä se kuitenkin. Ei ole kiva ylläri kenellekään.

Mut nyt mä käyn niiden rästihommien kimppuun, vaikka äsken just kyllä tuli pyyntö auttaa kissadiilauksessa. Kyllä! Mulla on joku ihme-skilssi löytää jengille ihan täydellisiä kissoja. Nimimerkillä "Vielä 2 vuotta sitten vihasin kissoja, mutta sittemmin niitä on tullut minulle peräti 3" No, mut nyt siis kohteliaasti kieltäydyin tuosta avunpyynnöstä JUST NYT ja alan kuuliaisesti tehdä niitä opiskeluhommia. Huomenna pääsee sitten helkkarin hyvässä seurassa avaamaan mökille grillikauden ja vetämään taas kalorit punaselle ja mahan turvoksiin. Puuh. Mut se on elämää, ainakin siis meidän elämää. Joskus juhlitaan, syödään paljon ja herkutellaan. It´s human - vaikka viime aikoina onkin postailtu melkeen joka toisessa blogissa todistuslauseita siitä, kuinka em. toiminnot ovat turhuutta.

Ciao ciao!

PS. MULLA ON KOKO AJAN KAUHEE NÄKKÄRIN HIMO, MIKSI?!!



Tänään tuli tehtyä:
Aamu:
  • salitreeni n. 30min
  • crosstrainer 20min
Ilta:
  • 60min juoksu matolla (n. 7,5km peruskestävyysreeniä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!