Anonyymit Ahdistuneet

Mä en lähtökohtaisesti haluais masentua muiden onnistumisista, mutta tosiasia on, että etenkin ns. oikeassa elämässä koen jatkuvaa huonommuutta kanssaihmisteni keskuudessa. Milloin se on vaatetus, milloin hiukset, milloin matkustelu tai ura, tai vaikka käsityötaidot. No tää on kauheen yleistä naisten keskuudessa, enkä varmasti ole ainoa lajissani, joka vielä kaiken lisäksi tietää sen olevan äärimmäisen typerää ja lapsellista, niin myös vastenmielistä. Se aikaansaa sitä naisten niin paljon harrastamaa selän takana puhumista, mutta ennen kaikkea se synketää itse kunkin sisintä ihan turhaan. Kauhea, raskas ja raakkuva apina koko ajan harteilla jäkättämässä ja nälvimässä, vaikka ilmankin vois elää!

No joo. Mä vedin viikonlopun aikana taas pussillisen mikropoppareita (voinmakuisia, ja selluliitit kiittelee!), puoli pussia Pandan ihan killerihyviä salmiakki-suklaa-XXL-lakuja (horror-nimikin), kotitekoista pullaa, parit siiderit, vähän raparperipiirakkaa, pakistanilaista ruokaa sekä suklaapirtelöä. Huono ihminen luki sit tän viikonlopun päälle vähän blogeja ja totes, että ai saakeli mä olenkin huono ihminen ja voi persetti, kun noi muut on noin hyviä ja tikissä. Että nyt mä vihaan ainakin niitä sitten.

What the hell, woman?!! Mä olen lähes 30-vuotias ja mä märehdin jonkun muun bikinibodya, syön vähän lisää lakuja ja itken kollegalle, et voi ku olisin tollanen. No en oo, enkä tuu, koska itsekuriahan multa ei löydy sen vertaa - mutta ei se tälleen ainakaan löydy.

Ja mitä väliä. 95% ajasta syön terveellisesti, liikun paljon, pyrin huolehtimaan itsestäni ja jatkuvaa stressiä lukuunottamatta en tee itselleni tahallani hallaa. Mä lähden nyt salille, teen sen viime viikolla ekaa kertaa läpikäymäni jalka- ja peppuohjelman, johon yhdistän vatsalihashaasteen 2. viikon treenin, käyn ehkä juoksemassa ja lopetan tän uikutuksen. Oikeasti mä olen positiivinen ihminen, mitä on ehkä vaikea uskoa...

Sitä paitsi, takana on niin huippuviikonloppu, että blogosfääri eikä mikään sais saada häntää roikkumaan tähän malliin. Kämppää on rempattu ja työhuone saatu valmiiksi, pihaa on kuopsuteltu pitkälti toistakymmentä tuntia, kukkia on hankittu ja oman salaattibaarin taimet on istutettu. Lätkää & leffojakin on katottu ja herkkuja nautittu. Pikkusen turvottaa, mut hei, se lähtee ja ihan just jo juoksen lenkkiä ja treenaan tuolla - että morjesta vaan, luovutan ainakin hetkeks jakkarani Anonyymeissa Ahdistuneissa jollekin toiselle! (Tai mielellään ei kenellekään.)

Ps. Kuulostaako muuten VÄHÄN nyt itsensä kusettamiselta? Vai enempiki tsemppaamiselta? En tiiä, mut toivottavasti heräisin joskus siihen todellisuuteen, ettei vähintäänkin pari kertaa kuussa tarttis puolustella itse itselleen karkkipussipäiviä - tai kokonaisia viikonloppuja.